API -talouden hacklab

Aloitin viime vuonna tekemään enemmän tutkimusta API - ja alustatalouteen liittyen osana liiketoimintakehitystä, josta vastasin silloisen työnantajan kohdalla. Tutkimuksen tekeminen on minulla veressä enkä siitä pääse enää irti vaikka kuinka rypistelisin. Tohtorinkoulutus ei ainakaan vähentänyt vetoa, vaan päinvastoin antoi paremmat eväät jatkaa tällä tiellä.

Yksi API Economy hacklabin perustamiseen vaikuttanut asia oli API-talous 101 kirjan kirjoitusprosessi, jossa hyödynnettiin tieteellistä otetta ja hyödynnettiin kymmenien tutkimuksien tuloksia. Samalla löysimme aukkoja API -talouden tieteellisessä tutkimuksessa.

Fokus tutkimuksessa

Koska hacklab toiminta on minulle tuttua jo vuodesta 2009, päätin perustaa samanhenkisen API -talouteen keskittyvän "API Economy Hacklab" tutkimusyhteisön. Poiketen perinteisestä hacklabista, API -talouden hacklab on vain virtuaalinen yhteisö, joka tosin tapaa toisiin ainakin aluksi MindTrek tapahtumassa. Yhteisön fokus on tutkimuksessa, mutta emme sulje pois erilaisten kokeilujen tekemistäkään.

Osa tutkimuksista tähtää tulosten julkaisemiseen sopivassa akateemisessa julkaisussa. Osat tutkimuksista (kuten normaalia) ei päädy niin pitkälle syystä tai toisesta. Yhteisön tutkijoille ei makseta palkkioita, vaan jokainen rahoittaa oman toimintansa. Yhtenä omana piilotavoitteena on saattaa uusia tuoreita maistereita tohtorikoulujen poluille. Tältä osin toimin mentorina tutkijanpolun alkuvaiheessa olevien henkilöiden kohdalla.

UpCloud ja apitalisti.fi sponsoroi

UpCloud alkoi sponsoroimaan tutkimusyhteisö 5.7.2018 tarjoamalla pilvipalvelustaan palvelinresursseja. Pääasiallinen käyttökohde UpCloud resursseille on LimeSurvey palvelun perustaminen kyselyjen tekemistä varten. Google Forms ei oikein sovellu monimuotoisiin ja ehdollisiin kyselyihin. Valmiit online palvelut puolestaan tulisivat kovin kalliiksi. APItalisti.fi on API -talouden tietopankki ja yksi kanava tulosten levittämiseen Suomen API -yhteisön tietoisuuteen.

Tutkimussuunnitelmat avoimia

Labin puitteissa tehtävät tutkimukset valmistellaan avoimesti. Yksi avoimuuden muoto on julkiset tutkimussuunnitelmat. Emme kirjoita orjallisesti tieteellistä tekstiä, mutta edellytämme tieteellistä otetta.

Tällä hetkellä on kaksi tutkimussuunnitelmaa, joista jälkimmäinen on vielä raakile:

Tue API -talouden tutkimusta

Voit tukea vapaaehtoisuuteen perustuvaa tutkimusta linkittämällä yhteisön uutisia ja kirjoituksia sosiaaliseen mediaan. Olemme kiinnostuneita myös liittymään osaksi isompia (ja formaalimpia) tutkimusyhteisöjä. Myös muut tukimuodot ovat tervetulleita.

30 views