Haastattelussa SlowMoney

Tämän viikon haastattelussa meillä on yksityissijoittaja SlowMoney.

Hänen osakesalkkunsa löytyy Sharevillestä tästä linkistä.

Ajatus SlowMoney -nimimerkkiin on syntynyt SlowMoney:n huomioon siitä miten malttamattomia ihmiset ovat, myöskin sijoittamisessa. SlowMoney hallitsee sijoituksiaan mielummin harkitusti ja rauhallisesti kuin hätäillen.

SlowMoney aloitti sijoitusuransa jo peruskouluikäisenä 80-luvulla.

"Taisi olla joskus 80-luvulla, kun peruskoululaisena isän avustuksella ostin säästöilläni pieniä määriä joitain osakkeita, muun muassa Stora Ensoa."

Sittemmin hänestä valmistui kauppatieteiden maisteri.

Sijoitusura, jota SlowMoney myös harrastukseksi kutsuu, on kulkenut hyvin käsi kädessä hänen töidensä kanssa.

"Olen koulutukseltani KTM (kauppatieteiden maisteri) ja työskentelen kansanomaisesti sanoen pisneksen parissa. Koen, että olen oppinut työni ja sijoittamisharrastuksen kautta todella paljon taloudesta. Siitä miten eri liiketoiminnot ja toimialat toimivat. Ja tuntuu, että työ sekä sijoittaminen tukevat toisiaan mukavalla tavalla."

Aktiivisen osakepoiminnan SlowMoney aloitti finanssikriisin aikana. Tuottojakin on mukavasti syntynyt. Tuottoa tärkeämpänä SlowMoney pitää kuitenkin osakepoiminnan mielekkyyttä sekä opettavaisuutta. SlowMoney arvioikin, että olisi saattanut saada enemmän tuottoja indeksisijoittamisella.

"Mietin jo useampi vuosi sitten, että varmaan parhaimman tuoton saisin sijoituksille, jos menisin all-in johonkin Nasdaq100 etf-rahastoon.

Nautin tästä, tykkään tehdä sijoittamista omalla tavallani ja opin tästä kaikenlaista jatkuvasti lisää. Jos tavoite olisi pelkkä vaurastuminen, toimisin todennäköisesti toisin."

Nasdaq100 -indeksi on takonut hurjia tuottoja viimeisen kymmenen vuoden aikana. Indeksi kattaa maailman yhtiöistä kuitenkin vain hyvin pienen osan. Näistä tuotoista suurin osa osakepoimija onkin jäänyt selkeästi jälkeen, niin myös SlowMoney. SlowMoney kuvailee, että S&P500 -indeksin kehitys on lähempänä sitä tasoa minkälaista tuottoa hän on itse saanut.

Nasdaq100: Yhdysvaltalainen pörssi-indeksi, jossa on mukana sata suurinta NASDAQ:ssa listattua yritystä.

ETF-rahasto: Pörssilistattu rahasto

Suorat osakeomistukset SlowMoney kertoo myyneensä ennen 90-luvun lamaa, jonka jälkeen sijoittamisesta tulikin pitkä tauko. Finanssikriisin aikana SlowMoney aloitti tekemään suoria osakesijoituksia.

"Finanssikriisin aikana parhaita sijoituksiani olivat muun muassa asuntorakentaja Lennar, jota olen pitänyt pienen erän muistona vieläkin salkussani. Muita onnistumisia olivat mm. YIT ja Metso, ja pidemmän odottelun jälkeen Bank of American syliin kaatunut Merill Lynchinkin positio nousi voitolle, kun lisäsin Bank of American osakkeita 7,50 dollarin hinnalla."

Lennar Corporation kurssikehitys dollareissa (2009-2019). SlowMoney:n Lennar omistuksien keskiarvoinen hankintahinta on nyt alle kahdeksan dollaria.
"Jos olisin vuonna 2008 ymmärtänyt, kuinka hyvä bisnes Amazon on, olisin luonnollisesti ostanut sitä aiemmin. Nyt piti odottaa vuoteen 2015 ja 500$ osakkeen hintaan. Tässä vaiheessa myös osasin ilmeisesti katsoa yksinkertaisten tunnuslukujen taakse, koska syyskuussa 2015 Amazonin P/E näytti olleen yli 700x."
Amazon.com kurssikehitys dollareina (2002-2019). Tänä aikana Amazonin kurssi on noussut yli 11 000 prosenttia.

Miten kuvailisit sijoitustyyliäsi vai onko sinulla sellaista?

"Tylsä osuus on se, että harvoin ostan kerralla niin sanottua täyttä positiota. Ennemmin vähän kerrallaan ja jos osakkeen hinta käyttäytyy kuin vuoristorata, niin mieluiten hieman trimmailen positiota ostaen ja myyden pienempiä osuuksia. Tämä toimii erityisen hyvin riskisemmissä osakkeissa, kuten teknologia- ja bioteknologiayhtiöissä. Pääsääntöisesti myös pidän osakkeita, ellei sitten jokin muutu sijoitusteesin pitävyydessä, syystä tai toisesta."

"Minulla on ollut todella vaihtelevasti aikaa ja kiinnostusta sijoittamiseen. Välillä salkussa ovat lojuneet samat osakkeet pidempään, välillä olen todella aktiivisesti etsinyt eri työkaluilla mielenkiintoisia firmoja, joihin sijoittaa ja myllännyt salkkuja."

SlowMoney seurailee aktiivisesti sijoitusartikkeleita ja on tilaisuuden tullen aina valmis tarttumaan häntä kiinnostaviin kohteisiin. Sijoitusartikkeleita SlowMoney tykkää lukea erityisen paljon Seeking Alpha -palvelusta.

"Markkinalla on mielestäni kaikissa tilanteissa aina jotain halpaa ostettavaa."

Käteistä SlowMoney ei juurikaan pidä salkussaan. Vain sen verran, että on aina kykenevä tehdä liikkeitä osakemarkkinoilla. Markkinoita hän ei kuitenkaan halua yrittää ajoittaa.

"Lähempänä eläkeikää melko varmasti lasken osakepainoani, mutta ainakin seuraavat 10 vuotta mennään vielä tällä. Jos joskus aiemmin lasken osakepainoani, niin se on todennäköisesti jotain ostosta, kuten kesämökkiä varten."

Minusta on ihan ok, että jatkuvasti voidaan kysyä ja keskustella siitä, että meneekö talous ylös tai alas. Mutta sen keskustelun tulisi johtaa oppimiseen siitä, että suurin osa ennusteista menee aina pieleen. Parempi olisi miettiä omaa sijoitustyyliä siten, että lamoista selviää."

Miten reagoit, kun yhtiö, johon olet sijoittanut, lähteekin kehittymään aivan väärään suuntaan? Monelle sijoittajalle on vaikeaa myöntää olevansa väärässä ja myydä metsään mennyt sijoitus case.

"Erityisesti vaikkapa bioteknologiaan sijoittaessa pitää varautua siihen, että pienistäkin uutisista osake voi heilua kymmeniä prosentteja suuntaan tai toiseen päivässä. Joskus uutiset voivat olla merkittäviäkin, esimerkiksi lääketesteistä voi tulla koko firman tulevaisuuden kannalta merkittäviä ja yllättäviäkin tuloksia. Toisaalta lukemalla riittävästi ja perehtymällä yhtiöön voi päästä tilanteeseen, että yllätykset ovat pieniä ja omistajaksi voi hyvin jäädä, vaikka hintaliikkeet olisivat suuria."

Pahimmat takaiskut ovat osuneet silloin, kun mukaan on lähdetty ilman riittävää perehtymistä sijoituskohteeseen.

"Joskus kyllä on tullut lähdettyä sijoittamaan yhtiöihin liian heppoisin tiedoin ja hypoteesein."

Minkä ohjeen antaisit nuorelle, joka haluaisi aloittaa pitkäjänteisen osakesäästämisen?

"Mielestäni kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin laittamaan rahaa, jota ei tarvitse, kuukausittain matalakuluisiin ETF:iin. Ei kannata miettiä onko osakkeet kalliita tai halpoja, vaan aloittaa heti, eikä luopua säännöllisyydestä."

SlowMoney painottaa pitkäjänteisyyden tärkeyttä. Osakesäästäminen kannattaa ottaa osaksi elämää, mutta sen voi tehdä myös hyvin helposti esimerkiksi ETF:n kautta. Yksin omaisuuden kartoittamiseksi SlowMoney ei suosittele suoria osakesijoituksia, ellei niistä halua itselleen harrastusta.

"Suoria osakesijoituksia kannattaa mielestäni harkita siinä vaiheessa, kun kokee ymmärtävänsä riittävästi osakkeiden arvostuksesta, yrityksen liiketoiminnasta ja sen tulevaisuuden odotusten realistisuudesta.Tämä on lopulta aika paljon vaadittu, joten kannattaa myös kysyä itseltään, kiinnostaako aiheeseen perehtyä nöyrästi enemmän ja pitkäjänteisesti."

"Itse kannustaisin kaikkia perehtymään talouteen enemmän, koska se on olennainen osa meidän kaikkien elämää, mutta samalla mielestäni kaikkien ei tarvitse haluta tehdä suoria osakesijoituksia. Mutta korkoa korolle ilmiöstä kannattaisi kaikkien pyrkiä hyötymään, tavalla tai toisella."

Mikä on pahin epäonnistuminen sijoitusurasi aikana? (fiilispohjalta)

"WIX. Pidin tätä hyvänä firmana ja ostin vuoden 2015 alussa vähän alle 20$ hinnalla. Kasvu oli hyvää, ehkä vähän laski jossain kohtaa ja kannattavuuskäänne ehkä antoi odottaa itseään. Osake käväisi parhaimmillaan lähempänä 30$ hintaa vuoden 2015 aikana, mutta laski vuoden loppua kohti. Panikoin ja myin vuoden 2016 alussa vähän yli 20$ hinnalla. Rekisteröin kyllä, kun se nousi nopeasti jonnekin 40-60$ tienoolle, mutta pokka ei kestänyt laittaa rahaa uudestaan yhtiöön. Hinta kävi tänä vuonna parhaimmillaan yli 150$ tienoolla." 

"Toisaalta tätä tarinaa voi muistella ja ajatella kuinka nuija ihminen voi olla, jos seuraa pelkästään tunteitaan. Myin, koska panikoin tappiota, vaikka firma kehittyi suotuisasti. En ostanut uudestaan, koska olin jo kerran saanut ostettua paljon halvemmalla ja ostaminen kalliimmalla sekä mahdollinen osakkeen heilunta pelottivat. Lähtöhypoteesini ostaa firmaa olivat oikeita, mutta luovuin niistä enkä nähnyt firman vahvuutta, vaan panikoin hintaa. Mutta tappioita ja tunteita olisi pitänyt voida sietää, jotta olisi voinut voittaa."

"Osittain onnistuminen muissa aiemmin mainitsemissani teknologiayhtiö sijoituksissa juontaa ehkä siitä, että tässä tuli oppirahoja maksettua."

Ja lopuksi... jos et olisi ikinä löytänyt tietäsi sijoittamisen pariin, mistä olisit jäänyt paitsi?

"Hyvästä ja opettavaisesta harrastuksesta, mistä on hyötyä työelämässäkin."

"Olisi ehkä väärin sanoa, että olen näin vauraampi. Sijoitukset ovat toki kasvaneet ja olen selkeästi plussalla, mutta olisin voinut käyttää aikani johonkin muuhun ja tienata palkkatyössä enemmän. Tämä on kuitenkin omalle arvomaailmalle sopiva ja mielekäs tapa vaurastua. Ja pienikin varallisuus tai sen kasvu tuo rauhaa elämään ja enemmän mahdollisuuksia miettiä ja tehdä mitä itse arvostaa."

"Tärkeintä mitä olen saanut, on vapaus!"

Kiitän SlowMoney:a haastattelusta!

Jos tykkäsit, voit jakaa tämän postauksen vaikka somessa.

Olisiko sinulla jotain sanottavaa?

Ota yhteyttä: sickboy@suomi24.fi tai laita viestiä Sharevillessä, ehkä olet seuraava haastateltava!

Vastuuvapauslauseke

Mikään tällä sivulla esitetty ei ole eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä arvopapereita. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan arvioonsa sekä ottaa huomioon omat tavoitteensa ja taloudellinen tilanteensa. Sijoittamiseen ja rahoitusvälineisiin liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi muuttua ja sijoitetun pääoman voi menettää jopa kokonaan. Historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.

693 views